perjantai 21. syyskuuta 2018

Palautekooste miellekarttatehtävästä ja aikataulumuistutus

Olemme kirjoittaneet lyhyet palautteet työyhteisöviestinnän miellekarttoihin. Jos et saanut palautetta, kommentointimahdollisuus portfolioosi puuttuu. Muutamia rästejäkin vielä on. Tehtävän voi edelleen palauttaa, mutta arvioinnissa rokotamme myöhästymisestä.

Työyhteisöviestintää voi lähestyä monella tavalla. Osassa karttoja teemaa on lähestytty suurien kokonaisuuksien kautta esim. jaottelulla sisäiseen ja ulkoiseen viestintään sekä viralliseen ja epäviralliseen viestintään. Viestintätaidot yhdistettiin useimmiten esimiestaitoihin, mutta on hyvä muistaa, että viestinnän sujuvuus on kaikkien yhteisön jäsenten vastuulla. Siksi myös alaistaitonäkökulma olisi ollut paikallaan.

Viestinnässä on pohjimmiltaan kyse ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidoista, siksi meitä ilahduttivat sanat tervehtiminen ja käytöstavat. Seuraavia työyhteisöviestintään keskeisesti liittyviä sanoja mainittiin vain satunnaisesti: vastuu, strategia, resurssi, luottamus, muutos, kriisi, läpinäkyvyys, avoimuus, ajoitus, kohdentaminen, vaikeat tilanteet, kuunteleminen, vuorovaikutus, sanaton viestintä, imago. Muutamiin palautteisiin jo mainitsimme, että kurssin lopuksi on hyvä palata tähän aloitustehtävään ja miettiä, miten karttaa mahdollisesti haluaisi täydentää.

Tutkimustehtävän 1a palautus on su 23.9.2018. Sen jälkeen on viikko aikaa vertaispalautteille. On korrektia vastata mahdollisiin kysymyksiin, joita palautteen yhteydessä esitetään. Kirjoitamme omat kommenttimme vastauksiin sitten, kun vertaispalautekierros on päättynyt. Nyt on erityisen tärkeää olla valppaana aikataulun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti